Asiakaspalvelu:
ma-to klo 9-17, pe klo 9-16
(09) 4272 7949
[email protected]
Minulla on osaamista ja kokemusta kuntouttaa monipuolisesti erilaisia puheen, kommunikoinnin ja vuorovaikutuksen haasteita. Asiakkaideni tavoitteina voi olla esimerkiksi puheilmaisun selkiytyminen, lausetasoisen ilmaisun vahvistuminen, puhetta tukevien kommunikointikeinojen harjoittelu tai vuorovaikutustaitojen kehittyminen.
Olen valmistunut filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta ja ollut siitä saakka töissä Äännekoulussa. Olen tehnyt pääosin Kelan kustantamaa puheterapiaa mutta saanut kokemusta myös perusterveydenhuollon arviotyöstä. Osaan käyttää tukiviittomia ja kuvia (irtokuvat, toimintataulut, kommunikointikansiot) puhetta tukevina keinoina.
Terapiatyössä minulle tärkeää on yksilöllisyys, empaattisuus, huumori ja koko perheen tilanteen ja voimavarojen huomioiminen. Haluan luoda jokaiseen asiakkaaseen luottamuksellisen suhteen ja puheterapiaan liittyvien tavoitteiden lisäksi vahvistaa lapsen itseluottamusta ja olla kannustava, turvallinen aikuinen. Yhteistyö lähiympäristöjen kanssa ja taitojen yleistäminen arkeen on minulle tärkeää.
Työskentelen pääkaupunkiseudulla ja asiakkaakseni voi tulla Kelan, HUS:n tai hyvinvointialueen maksusitoumuksella tai itsemaksavana. Pääosin kuljen asiakkaiden luona päiväkodeissa, kouluissa ja kodeissa. Myös vastaanottokäynnit ovat mahdollisia. Lisäksi teen jonkin verran etä- ja nettiterapiaa. Teen terapiatyötä suomeksi. Ohjausta voin antaa myös englanniksi sekä tulkin avustuksella.
Tärkeimmät lisäkoulutukset:
– PECS
– PRT
– PROMPT Introduction ja Bridging
– Myofunktionaalisen terapian perusteet
– OPT 1
– Puheen ymmärtämisen kuntoutus.