Asiakaspalvelu:
ma-to klo 9-17, pe klo 9-16
(09) 4272 7949
[email protected]
Toimin puheterapeuttina lasten ja nuorten kanssa. Minulla on kokemusta erilaisten puheen ja kielen kehityksen sekä vuorovaikutuksen häiriöiden arvioimisesta ja kuntouttamisesta. Puheterapeuttina pyrin ylläpitämään osaamistani monipuolisesti esimerkiksi lisäkouluttautumalla säännöllisesti. Työskentelen Espoon ja Helsingin alueella ja asiakkaakseni voi tulla Kelan, HUS:n ja hyvinvointialueen maksusitoumuksella sekä itsemaksavana.
Olen valmistunut Helsingin yliopistosta vuonna 2019 puheterapeutiksi (FM). Ennen Äännekouluun tuloa työskentelin lasten ja perheiden parissa kunnallisella puolella ja yksityisellä sektorilla. Puheterapeuttina olen kiinnostunut erityisesti lasten puhemotoristen vaikeuksien, viiveisen kielenkehityksen ja änkytyksen kuntoutuksesta. Käytän työssäni puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointimenetelmiä kuten kuvia, tukiviittomia ja pikapiirtämistä.
Toteutan terapiakäyntejä lapsen arkiympäristöissä, vastaanottokäynteinä ja etäyhteydellä. Minulle tärkeää on luottamuksellisen terapiasuhteen muodostuminen lapsen ja perheen kanssa sekä yhteinen ilo onnistumisista. Pyrin luomaan selkeän, huumorintajuisen ja empaattisen yhteistyön puheterapiaan. Kielitaito: Tarjoan puheterapiaa suomeksi, ohjausta voin antaa myös englanniksi.
Tärkeimmät lisäkoulutukset:
– Oral Placement Therapy 1 & 2
– PROMPT: Introduction to PROMPT & Technique to Intervention (Bridging)
– Lasten puhemotoristen taitojen arviointi ja kuntoutus
– Näkökulmia lasten äänteellisten taitojen vakiintumiseen
– Havainnoi, arvioi ja kuntouta epäselvä
– Lasten änkytys – kohtaamisesta kuntoutukseen
– Kipinää ja käytännön ideaa kuvakommunikointiin
– PRT – Pivotal Response Training
– PECS – Picture Exchange Communication System
– Kommunikaation kolmio ja kulmakivet