Viikonloppu ohi – eikä ahdista yhtään

Viikonloppuna ehdin rentoutua hyvin. Kun koitti sunnuntai ajattelin “onpa mukavaa mennä taas töihin!”

Aloin miettiä, miksi ajattelen näin juuri nyt. Aina ei nimittäin ole näin ollut. Olen kokenut senkin ajan, kun sunnuntai-iltana mieleeni hiipuu ahdistus tulevasta työviikosta. Työasiat tulevat uniin asti. Joskus olen työpäivän jälkeen itkenyt väsymyksestä. 

Olen työskennellyt nyt 9 vuotta puheterapeuttina. Koko tämän ajan olen ollut yksityisellä sektorilla ensiksi kuntoutusalan yrityksessä ja sen jälkeen jonkin aikaa ammatinharjoittajana, ennen kuin löysin tieni Äännekouluun.

Maanantaina töissä voi olla myös kivaa Äännekoulussa.

Vika ei ole ollut aiemmissa työpaikoissa. Päinvastoin olen aina pitänyt työkavereistani ja esimiehistäni (jonkin aikaahan olin myös itse itseni esimies…). Työilmapiiri on ollut hyvä ja innostava. Konkreettinen työ on ollut aina lähes samanlaista, toki nyt Äännekoulussa teen enemmän työtä etänä kuin aiemmin. Mitkä asiat sitten saivat työn tuntumaan aiemmin paljon raskaammalta?

Asiakkaat

Ennen haalin kaikenlaisia asiakkaita, kai siksi että halusin oppia kaikesta jotakin. Tai siksi että halusin auttaa kaikkia. Enkä osannut kieltäytyä kovin hyvin. Asiakkaina minulla oli niin autismin kirjon henkilöitä, kehitysvammaisia, cp-vammaisia, epäselviä puhujia, lukivaikeuksia, syömisvaikeuksia, ja pari afaatikkoa. Kaikkea tätä yhtä aikaa. Olin lähestulkoon kaikkien kanssa hukassa. En tiennyt, mitä näiden asiakkaiden kanssa olisi oikeasti kannattanut harjoitella. Koulutuksia tottakai kävin ja niistä sain keinoja, mutta samalla myös huomasin ettei opitut menetelmät toimineetkaan jokaisen kanssa. En kehdannut vaivata työkavereita kysymällä apua, koska arvelin, että heillä oli yhtä rankkaa omien asiakkaidensa kanssa. Enkä kyllä olisi työpäivien aikana ehtinytkään.

Yksipuolisuus

Ennen tein pelkästään asiakastyötä. Haaveilin, että saisin joskus kouluttaa ja opettaa toisia. Ja samalla syventyä johonkin aiheeseen lukemalla tutkimuksia sekä kouluttautumalla mahdollisimman paljon. Niin paljon, että voisin sanoa, että tästä asiasta minä tiedän jo jotain. Eli toisin sanoen, halusin erikoistua johonkin aiheeseen. Mutta työmäärän alla koin, ettei sellaiselle ollut aikaa tai energiaa. En järjestänyt itselleni siihen aikaa.

Yksinäisyys

Näin työkavereitani yhtenä päivänä viikossa, ja se oli viikon kohokohta. Muutoin ajelin yksin siellä täällä. En juuri soitellut työkavereille, koska en kehdannut “häiritä”. Tapasin tottakai ihmisiä koko ajan, asiakkaitani ja heidän lähihenkilöitään, mutta ei se ollut sama asia, koska ei heille voinut kertoa omia kuulumisia.

Mitä olen nyt sitten osannut tehdä eri tavalla kuin aiemmin?

Asiakkaita ei ole enää laidasta laitaan vaan keskityn kerrallaan kahteen-kolmeen asiakasryhmään. Näin tiedän nykyään paremmin, mihin asioihin meidän kannattaa kuntoutuksessa keskittyä. Voin käyttää samaa materiaalia useamman asiakkaan kanssa. Pystyn fokusoimaan myös sen, mitä koulutuksia minun kannattaa käydä. Enää en ole niin ulapalla ja tunne itseäni osaamattomaksi. Itsetuntoni on selvästi kohonnut ja se tuo työhön mielekkyyttä, nautintoa onnistumisista ja sitä kautta myös parempaa jaksamista. Jos minulla on tunne, että olen jonkun asiakkaan kanssa solmussa, kysyn rohkeasti apua kollegoilta viikottaisessa työnohjauksessa.

Enää en tee pelkästään asiakastyötä, vaan myös kehittämistyötä, muun muassa. Kun on tehnyt pari tiiviimpää asiakaspäivää ja puhunut, houkutellut yhteistyöhön, pelannut ja leikkinyt, motivoinut, miettinyt tavoitteita, suunnitellut seuraavaa kertaa, etsinyt (tai työstänyt) kivaa materiaalia, ohjannut vanhempaa… niin on ihana kun vastaan tulee päivä, että saa keskittyä tutkimusten selaamiseen, uuden luomiseen, vanhan hiomiseen, palaveriin kollegan kanssa. Ja kun on tehnyt sitä päivän, on taas vallan mukava seuraavana päivänä tavata pieniä asiakkaita!

Nykyäänkin teen työni fyysisesti pääasiassa yksin. Mutta saan jatkuvasti puhelua tai viestiä työkavereilta. Useimmiten ihan työasiaa, mutta vähän väliä myös muita kuulumisia ja höpöjuttujakin ;). Soittelen joka viikko useampia videopuheluita ja osallistun etäpalavereihin, joissa yhdessä suunnitellaan tulevaa.

Toivon, että sait tästä jutusta rohkeutta ja inspiraatiota pohtia omaa työssä jaksamistasi. Koska se tärkeää sekä sinun itsesi vuoksi, mutta myös asiakkaillesi!

Hyvää työviikkoa juuri sinulle!

Lue lisää: Johtoblogi: Miksi Äännekoulussa pidetään yrityskulttuuria niin tärkeänä?